Elegia

Eino Leino

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta. Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta. Turhaan, oi turhaa tartun ma hetkehen kiini, riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät. Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät. Notkosta nousin. Taasko on painua tieni? Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu. Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu, pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu, jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat. Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat. Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin, haavehen kullat mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka! Liikaako lienee pantukin paatinen taakka? Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima? Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat, katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat? Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen? Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen.

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan! Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan. Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.


Lyrics are submitted by user: anonymous.
Did you notice an error in the lyrics? Submit a fix.