Usko häipyi kävelylle nousi junaan lähtevään Toivo kiskoi takin ylle nyt jo nauhoo kenkiään Teemme muistojemme työtä murheelliset sylikkäin pelko painaa pitkää yötä kaikki on kuin jälkeen päin

Usko lähti, sulki uksen vielä nyrkkiänsä pui hukkas itseluottamuksen lähti pakoon, pelastui Toivo turhautui ja lähti hän on näytelmämme tähti näytteleekin mielellään

kuin vanhat narkkarit toisiemme piikiteltävinä

kylmässä kylppärissä rakkaus ja minä

Ihminen, hän kattaa pöytää hankkii muistoesineen Aina etsii usein löytää aiheen liinaan ryppyiseen Hukkaa tahdon, hukkaa pyyteen liioittelee linjojaan sortuu sorminäppäryyteen pitää pöytäpuheitaan

Kuin vanhat narkkarit sosiaalihuollon elättinä

Me syömme toisiamme Rakkaus ja minä

Kuin vanhat narkkarit kasvihuoneen linnupelättinä

Turhaakin turhemmat Rakkaus ja minä