Mä rakensin linnan, niin korkean hienon. Hiekasta muovailin, valmiiksi sain. Oi kerrohan äiti, kun linnaani katson, säilyy miks kauneus hetkisen vain?

Oi pienoinen tiedäthän kuinka tuo kaunis, maan kukkanen kuihtuu ja pois häviää. Kun tehtävä kukkasen pienen on valmis, poistuu ja kauneus muistoihin jää.

Myös sellaista asiaa toisinaan mietin, silloin kun leikin oon onnellinen. Pikkulintusen pensaasta kuolleena löysin, tunnetta tuota mä ymmärrä en.

On lapseni kaikilla tunnetta monta. On pelokas, väsynyt, onnellinen. Kun hautasit lintusta niin viatonta, nimi tuon tunteen on surullinen.

Oi kerrohan äiti kun yksin mä kuljen, Kerhoon tai kouluun tai minnekkä vaan. Jos pelkoa ja yksinäisyyttäkin tunnen, kuka mua silloin käy auttamaan?

On totta et aina ei äitikään ehdi, kun lapseni hädässä on avuton. Vaan kerronpa sinulle lapseni pieni, sinulla suojelusenkeli on.