SAHARA (Sahara 2004)

Mies kadulla asuu vaikk' on kylmä sää Hänen koiransa siinä pentujaan imettää Voimakkaana vielä elämä tunkee Kuin heroiini miehen suonissa kulkee Kun saapuu yö peitto alleen koko perheen sulkee

Niin kuin olisin nähnyt pahaa unta Helsingistä kun lähdin alkoi satamaan lunta Sisko pystyy ikävyydet unohtamaan Sen sijaan itse niitä mieleeni manaan Vain hetkittäin pianoni saa ne katoamaan

Suutuin koulussa kun ne tappoi hiiren Sain nuhtelut siitä, vaikka syy oli niiden "En koskaan", mä mietin, juostessani metsään, "mä anna itsestäni mitään kenellekään" Ei oikein ollut tappaa, mut siit' ei puhuttu mitään

Niin kuin kaikki suhteeni rakkauden Oisivat olleet virheitä nuoruuden Jostain kumman syystä ne musta sattui pitään Mut jälkeenpäin en opi niistä yhtään mitään Oon oppinut vain pakenemaan tämän kuoreni sisään

Helena tietää aina mitä sanoa Toiset tullessaan tuovat voimaa ja valoa Vaikea on sanoa jotain rakentavaa On helpompi jättää sillat taakseen savuamaan Kipinät syttyvät ja tuuli käy luonnostaan

Sinä, Tuija, tiedät mitä tapahtui Miten mureni mieli, miten toiveet lakastui Kun hetki voi olla niin rumaa ja niin pahaa Hukkuu kaikki hyvä keskelle Saharaa Kauneus on kadonnut pois, eikä palaa

Ja sitten tää poika, joka katsoo mua ja sanoo "Olen valmis kaikkeen, olen valmis tukemaan sua" Nämä aatteet mun mielessä ja elämä tää - Miten pystyisin saada hänet ymmärtämään Miten vaikea myöntyä ja vaikea kieltääkään

Joka ikinen kerta palaan musiikkiin Se on Saharan hiekkaa, joka tunkeutuu sieraimiin Se sanomatta sanoo, ei usko, ei politikoi Se puhumatta puhuu

Saavuin tänne kuin nuoli pystymetsään Pakoon kaupunkiin jossa en tuntenut ketään Ilma oli leuto ja kosteus tuntuvaa Ja nukahdin sen syliin kuin keskellä untuvaa Sun mielestä, Tuija, tää on kuin elokuvaa

Siis pidän silmiä kii, en niitä avaa Ja kuvittelen, että näen vain unta pahaa Ja liukenen hiljaa kohti hiekkaa ja lämpöistä Saharaa

© Laura Sippola