Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin

Maustetytöt

Pannussa homeinen kahvi ja lattialla astiat Sade huuhtoo ikkunoita eipä tarvitse niitä itse pestä Ei mikään enää lähtemästä estä Mut oon kuin betoniin valettu polviin saakka Seläs näkymätön tuhatkiloinen taakka Vaik edessä ois enää yksi rasti En tiedä jaksanko hautaan asti

Olen vankina täällä ikuisesti Myös hautausmaata kiertävät aidat Kun päättyisi viimein maallinen pesti Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat Pidän sinusta mutten itseäni siedä En tarvitse muita sinusta en tiedä Myönnän jos mä lähden Sen teen vain itseni tähden

Kesäkengät ja liian suuri huppari Pakkasessa lähikauppaan Vain muutaman kaljan jälleen noudan Jos lisää tarvin niin hyvin joudan uudelleen Kun muutoin kuitenkin vain lähinnä makaan En kotoa poistu syyttä ainakaan Unohtakaa minut tahdon olla yksin Synnyin suruun ja minut puettiin pettymyksin

Olen vankina täällä ikuisesti Myös hautausmaata kiertävät aidat Kun päättyisi viimein maallinen pesti Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat Pidän sinusta mutten itseäni siedä En tarvitse muita sinusta en tiedä Myönnän jos mä lähden Sen teen vain itseni tähden

Olen vankina täällä ikuisesti Myös hautausmaata kiertävät aidat Kun päättyisi viimein maallinen pesti Mut syvempään kuitenkin maahan vain kaivat Pidän sinusta mutten itseäni siedä En tarvitse muita sinusta en tiedä Myönnän jos mä lähden Sen teen vain itseni tähden Myönnän jos mä lähden Sen teen vain itseni tähden


Lyrics are submitted by user: anonymous.
Did you notice an error in the lyrics? Submit a fix. For a legal issue, make a legal removal request.