Koivun huminaa kuulen, kun toukokuussa nurmella makaan. Jokaisen kevätlaulun osaan ulkoa. Ja yksin laulan kotiinpäin, kun kuljen. Milloin huomasin? Sä tartuit käteen jota tuskin ojensin. Ja pian toinen siinä vierellä makaa. Etsii sitä samaa pientä neliapilaa. Sen antaa lyhyt kesä. Sinuun minä jään. Me pilvien patsaita vain jäljennetään, mutta ne muuttuu katoaa niin nopeaan ja piirustukset jäävät kesken. Niinkuin mekin ilmaan piirrytään. Sinuun minä jään. Sinuun minä jään, kun kevätlauluja ei lauleta enää. Sitten kun kuivuneet on juhlaseppeleet. Pöydät on siivottu ja vieraat menneet. Koetan kiiruhtaa. Pilvien patsaat jälleen muuttaa muotoaan. On vielä hoitamatta monta asiaa, mutta miksi en voi muistaa ainoatakaan. Sä teitkin maailmasta kauniimman elää. Nään taivaalla, kun putoo tähti pimeään. Jos mekin kerran täältä samoin kadotaan, kuin tähdenlennot avaruuteen. Sinua en aio unohtaa. Sinuun minä jään. Sinuun minä jään.