Napoli

Kauniit ihmiset ilmastoidusta linja-autosta tuijottaa. On ikkunat kiinni ettei slummien löyhkä pääse herkkiä aisteja pilaamaan. On kamerat suunnattu sortuviin taloihin, onneksi auringonvaloa riittää. Ja matkaoppaan veistetty hymy taas kauniisti turistien rahoista kiittää.

Miljoonat ihmiset haukkovat harmaata ilmaa hetkeksi varastoon. Kuin lasteittain kaloja kuivalla maalla, jotka joutuvat viikoksi aurinkoon. Nyt on Napolikin saanut oman jumalansa, Maradona on muuttanut kaupunkiin. Mutta viekö hän ihmiset pois paratiisiin vai jättääkö lojumaan helvettiin.

Kertosäe: Napoli huutaa lastensa perään, ei Jumala katso tähän kaupunkiin. Napoli itkee ja päivänä eräänä hukkuu kai miljooniin kyyneliin. On Napoli huutanut äänensä loppuun, se palata koskaan ei voi eiliseen. Näkyy ihmisten silmistä, etteivät maasta voi nähdä he taivaaseen.

Polvenkorkuiset katujenkasvatit katoavat ihmisviidakkoon. Ja kiilto silmissä katse kulkee turistin lihavaan lompakkoon. Ei nähdä voi heistä romantiikkaa, katupoikien laulut pois laulettu on. Näin päivä on kulkenut aamusta iltaan, näin kuolla voi kaupunki kuolematon.

Kertosäe: Napoli huutaa lastensa perään, ei Jumala katso tähän kaupunkiin. Napoli itkee ja päivänä eräänä hukkuu kai miljooniin kyyneliin. On Napoli huutanut äänensä loppuun, se palata koskaan ei voi eiliseen. Näkyy ihmisten silmistä, etteivät maasta voi nähdä he taivaaseen.

Näin päivä on kulkenut aamusta iltaan, näin kuolla voi kaupunki kuolematon. Näin päivä on kulkenut aamusta iltaan ja illan jälkeen on yö loputon.

Kertosäe: Napoli huutaa lastensa perään, ei Jumala katso tähän kaupunkiin. Napoli itkee ja päivänä eräänä hukkuu kai miljooniin kyyneliin. On Napoli huutanut äänensä loppuun, se palata koskaan ei voi eiliseen. Näkyy ihmisten silmistä, etteivät maasta voi nähdä he taivaaseen.

Kertosäe: Napoli huutaa lastensa perään, ei Jumala katso tähän kaupunkiin. Napoli itkee ja päivänä eräänä hukkuu kai miljooniin kyyneliin. On Napoli huutanut äänensä loppuun, se palata koskaan ei voi eiliseen. Näkyy ihmisten silmistä, etteivät maasta voi nähdä he taivaaseen.


Lyrics are submitted by user: anonymous.
Did you notice an error in the lyrics? Submit a fix. For a legal issue, make a legal removal request.