Näytät samalta ku vuosii sitte, mut et oo sama, tiedän sama et oo enää. Vähän luulen niin ja vähän myös pelkään, sanat on turhii oot jo päättäny lähtee. Kevättaivas kirkas palatsin katto, sen sininen on mulle pelkkää pölyy. Ikkunast nauruu ja lintujen lauluu, mut ne on meluu mulle kaukaista hälyy.

Ilman sua, ilman sua, ilman sua tää mun ghetto on harmaa, ilman sua värit karkaa, palaa ei valo varmaan. Kun sä meet, kun sä meet, kun sä meet ilo ikkunoist haihtuu, suru käytävil kaikuu, koti kammioks vaihtuu.

Käyn alas katuu, nään sut kaikkialla: asflatin varjois, koivun aukeavis silmuis. Mut varjot katoo, silmut käpertyy nuppuun ilma seisoo, makus huulilta haihtuu. Pää alas painuu, mieli muistoihin vaipuu sylissäs en ikin pelänny aamuu. Tai miten olit, miten näit mitä muut ei näit metsän puilta, puitten välissä kauriin.

Ilman sua, ilman sua, ilman sua tää mun ghetto on harmaa, ilman sua värit karkaa, palaa ei valo varmaan. Kun sä meet, kun sä meet, kun sä meet ilo ikkunoist haihtuu, suru käytävil kaikuu, koti kammioks vaihtuu.

Ilman sua, sua, sua, sua, sua tää mun ghetto on harmaa, ilman sua värit karkaa, palaa ei valo varmaan. Kun sä meet, kun sä meet, kun sä meet ilo ikkunoist haihtuu, suru käytävil kaikuu, koti kammioks vaihtuu.