Vilu työntää viltin alle laihaa polveaan. Työmiehet makaa hiljaa kuuden hengen kopeissaan. Taivaasta laaksoon lapsiansa katsoo kylmä pölykuu, Jossain kaukana takertuu toisiinsa kuumat suut.

Täällä savuun nukahtaa, nukkuu ja herää taas. Vain öisin intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa.

Mestari tuo perjantain kottisalkun parakkiin. Hän tuoksuu kuten tuntematon kukka tropiikin. Viimeisen tilin jotkut saa, tukat kammataan. Pirssillä pakoon pääsee grilli Mustaan Mölyapinaan.

Tulilientä tappavaa kuivat kurkut lutkuttaa. Vain öisin intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa.

Veli, joko uuvuit, joko heitit toivosi? Väsynyttä kättä leikkaa julma sirkkeli. Ajatuksen säteellä ei yhtään ystävää. Hiki haisi, uneen upposi viimein pieni pää..

Silloin villi huuto kaikuu, kirveet verta janoaa. Vain öisin intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa.