Kerron elämäni tarinani siitä hetkestä kun tuntu että elämäni lähti alamäkee aivan liian aikasin näitä muistoi en mä halua ees takasin, miksi aiempaan mä palaisin ja mietin mitä menetin jolla itteni mä satutin tosielämääni karkasin kun lapsena mä feilasin perheeni mä aina petin hommat vituiks vedin, miksi sitä murehtimaa haavoi päästää avautumaa tunteet voit sä tukahduttaa helpommalla pääset varmaa, valitus on turhaa paskaa aikaasi sä täällä haaskaat anna mulle omaa aikaa ei mul oo mitää muuta paikkaa, liian kauan liian paljon liian monta kertaa paloin anteeksikin sanoin mutta merkityksen päälle talloin, yritin mä sentään näitä sisälläni pitää mutta ajan myötä sanon etten kestä näitä enää, en kestä enään mitään en kestä enää ketään itteeni jo pelkään koska sydämmeni repeää en sano enää enempää ku turhaan sitä selitän mut kävelen mä eteenpäin kun jalat vielä pelittää

Ja pikkuhiljaa irti päästin, niistä opeist joita nuoren mä täysii väänsin, kunnes uuden sivun elämässä vihdoin käänsin, kylhän se ny kolahti ku äitiäni säälin, häntä kohtaan olin tehny aivan vitun väärin, miten annan kaiken takas hälle tuhatmäärin, joku päivä kaiken korvaan, häntä hoidan ilman vaivaa annan turvaa kuten hänkin koska mieltäni ny vaivaa, mikä meni vikaan olin tyhmä fiksun sijaan, elämäst tein pilaa joka hetken oli kivaa , varastamal väkivallal valehtelul, likaamal sen oman polun itseäni torun haluisin jo sovun.