Ne teki mulle väärin niin. Niin niin väärin niin, mut mä en kanna kaunaa enää. Mä katon tulevaisuuteen ihan sama mitä tänään teen. Eilisen aurinko laskenut on länteen.

Raskaita aikoi, sitkeitä traumoi, missä meikäläinen katkerasti kauhoi. Uppos pinnan alle, takas ylös henkee haukkoi ja nousi mietintä taukoi. Paljon solmuja ne aukoi ja mä ymmärsin teot kulkee kera seurauksin. Pahantekijäkin muuttua voi, katumus iskee ja sisin salamoi.

Ne teki mulle väärin niin. Niin niin väärin niin, mut mä en kanna kaunaa enää. Ne teki mulle väärin niin. Niin niin väärin niin, mut mä en kanna kaunaa enää. Mä katon tulevaisuuteen, ihan sama mitä tänään teen. Eilisen aurinko laskenut on länteen.

Ne jotka pomotti, kulman takana odotti. Koville se otti, itsetuntoni hajotti. Mietin voisinko mä heitä unohtaa. Ei ollu paikkaa, jonne taakan pudottaa. Raivokohtauksii sekä vallan käyttöö. Sateli syytöksii usein ilman näyttöö. Mä en osannu kyseenalaistaa, mut pimeäkin valkenee ku valaistaan.

Ne teki mulle väärin niin. Niin niin väärin niin, mut mä en kanna kaunaa enää. Ne teki mulle väärin niin. Niin niin väärin niin, mut mä en kanna kaunaa enää. Mä katon tulevaisuuteen, ihan sama mitä tänään teen. Eilisen aurinko laskenut on länteen.

Mut mä en kanna kaunaa enää. Mut mä en kanna kaunaa.