Taisin olla lukiossa ja sä yläasteel Oltiin tän kylän vankei, mitään hyvää vaan ei Kyetty näkemään, aina ku saatii hakis juotiin väkevää Jotta kaiha valo pääsis paistaa läpi säleistä Aloin näkemää sun kädessä paljon kynnen jälkii Myrskyt meni ohi mut tummat pilvet ylles jäikin Koitin olla tukena, näin sut aina upeena En tiennyt tulevast, en tienny ettet heräis enää unesta Olin nuori ja tyhmä, puoliks syytän itteeni sun kuolinsyystä Sä kuolit syystä, avunhuuto josta Suomi syyttää Etitään syyllisii, ollaan niin kyynisii Vaik apuu pyysit nii ne sulta vaa nuoruuden nyysi sit Mun päässä oli pienen selkeys, sit meni mielenterveys Niele ylpeys, rumaa taulua ei pelasta kaunis kehys Lepää rauhassa, me tullaan vielä kohtaamaan Eri haudoissa, silti yhtä pohjalla

Korkeelle tähtäämme, sinne tuskin yletämme Joka viilto vie syvemmälle Niin pohjalla, tuskin kyetään me Joka viikko peittämään kynnen jäljet

Repii kynnet valheet, haukut ja paskapuheen Verikyynel lankee ylle, se auttaa ku vastaan tulee Raskaat unet ja painajaiset vaik oon hereillä Verikyynel rantees kylpee, ei ne kysy mitä on meneillään Ne kysyy miks teet noin, mee pois Haet huomioo, kuolisit jo ku teet noin Ku virkoon alkaa itseinho kalvaa Ei ymmärrystä irtoo lainkaan, mainettani viillot kantaa Oon teille sylkykuppi, nynny, juntti, hullu Irtoo sulle hymyy tuskin tätä nykyy puhki kulun Ajankulu puristaa voimat, kuristaa en sen anna voittaa Kun pääsen vihdoin olee yksin, mua on turha tavoittaa Oon kahlittu, vangittu nuori tuonelaan Ahdistus vahvistuu vuosi vuodelta Laitan kynttilät palamaan, teen sitä minkä pyrin mä salaamaan Tunnen lämmön vaik kynnet muistuttaa kylmintä salamaa

Vaik ois maanantai ei olla alamais tänää Ei enää Vaik ois maanantai ei olla alamais enää