Pohjolan yössä kerran löysin mä ystävän. Luonani hetken verran toivoin mä viipyvän. Katseensa kirkas loisti kuin tähdet pohjolan nuo. Pohjolan yössä kerran lempemme syttyi tuo.

Pohjolan yöhön kerran ystäväin lähti pois. Luulin vain hetken verran siellä hän viipyä vois'. Tunturin tuolle puolen tie minun ystäväin vei. Tunturin tuolta puolen palannut konsaan ei.

Tunturitietä illoin yksinäin kuljeksin. Armastain muistan silloin, muistan ja uneksin. Jospa hän saapuis' kerran tunturipolkua näin, kulkisi hetken verran kanssani vierelläin.