Saavuit kaukaisten unien maasta, olit kaunis niin kuvaamaton. Ja sun katseestas ihanasta vain oli sydämein levoton. Sinä iltana jostakin kaukaa tuuli lempeä meille kun soi. Haikeimman laulun, ilon ja naurun meille se sydämiin toi. Haikeimman laulun, ilon ja naurun meille se sydämiin toi.

En mä osannut muuta kieltä, puhuin kieltä vain hellyyden. Vaan se hiljainen elegia muuttui teoiksi Rakkauden.

Kysyit mistä oon kulkenut tieni, hetkeks miettimään jäin itsekin. Miten valkolatvainen tuomi lie ahon laidalla vieläkin. Jospa kanssasi jakaa mä saisin kaiken mitä en unhoita pois. Haikeimman laulun, ilon ja naurun, muuta en kaivata vois. Haikeimman laulun, ilon ja naurun, muuta en kaivata vois.

En mä osannut muuta kieltä, puhuin kieltä vain hellyyden. Vaan se hiljainen elegia muuttui teoiksi Rakkauden. En mä osannut muuta kieltä, kun mä sinua hyväilin. Vaan se hiljainen elegia oli Rakkautta kuitenkin.