Päivänkehrä viime säteineen taittuu lasiin pölyiseen. Myötä monen tutun esineen siirryn kauas lapsuuteen.

Muistan äidin kutoneen tuonkin villapaidan. Tolppaan piikkilanka-aidan revin siitä heti riekaleen.

Auton sain kun täytin kymmenen, puusta isä veisti sen. Toiset katsoi sitä kateissaan, nyt se yksin lojuu vaan.

Poikki hyppyrissä sain kerran nuokin sukset. Mustelmilla takamukset onnuin silloin kotiin vollottain.

Näin istun ullakolla aivan yksinäin ja palaan muistoissani kauas taaksepäin. Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet, itkut, surut, ilonaiheet pölyn alle jää.

Kerran tuonkin ruuviluistimen pistin jalkaan ylpeillen. Silloin teräs kiilsi uutuuttaan, nyt se joutaa ruostumaan.

Viereen vanhan dekkarin, jonka ahmimalla taskulamppu tyynyn alla kauan sitten yöllä selasin.

Näin istun ullakolla aivan yksinäin ja palaan muistoissani kauas taaksepäin. Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet, itkut, surut, ilonaiheet pölyn alle jää.

Liinan, jonka sulta silloin sain jälkeen ensisuudelmain. Varmaankin sä vielä muistaa voit, nyt sen syöneet on jo koit.

Monet vuodet vierineet on jo yöstä tuosta, kun sain isääs’ karkuun juosta. Mietin usein, mitä nyt sä teet.

Näin istun ullakolla aivan yksinäin ja palaan muistoissani kauas taaksepäin. Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet, itkut, surut, ilonaiheet pölyn alle jää.

Näin istun ullakolla aivan yksinäin ja palaan muistoissani kauas taaksepäin. Ja mietin kuinka monet ihmisvaiheet, itkut, surut, ilonaiheet pölyn alle jää.