Pikku Liisa oli kaunis kuin yks’ ruusunen häntä yksin minä rakastin vain. Saada painaa hänen huulillensa suukkonen, se toivon’ ol’ ain’. Mutta merille täytyi mun lähteä, o-hiio-ohei, ain’ Lontooseen, Kingstowniin, Liverpooliin, Hartlepooliin hei. Mutta merille täytyi mun lähteä, o-hiio-ohei, ain’ Lontooseen, Kingstowniin, Liverpooliin, Hartlepooliin hei.

Kun ankkuri ol’ nostettuna kannelle ja laiva lipui ulapalle päin. Vieräht’ kaihon kyynel Liisa-tytön poskelle kuin näin hän jäi. Mutta meripojat me hurrattiin: Oo-hiio-ohei! Malja Lontoon, Kingstownin, Liverpooli, Hartlepoolin hei! Mutta meripojat me hurrattiin: Oo-hiio-ohei! Malja Lontoon, Kingstownin, Liverpoolin, Hartlepoolin hei!

Kun me saavuttiin Englannin rannalle, nousi rajuilma rinnassani suur’. Kas Liisan sydän tykytti nyt toiselle, Miks’ niin — nyt juur? Mutta onhan niitä tyttöjä muuallai, Oo-hiio-ohei! aina Lontoossa, Kingstowniss’, Liverpooliss’, Hartlepooliss’ hei! Mutta onhan niitä tyttöjä muuallai, Oo-hiio-ohei! aina Lontoossa, Kingstowniss’, Liverpooliss’, Hartlepooliss’ hei!

Kun matka oli tehty ja me kotia päin taas onnellisest’ saavuttiin. Niin Liisa-tytön minä rannalla näin no ei muut’, kuin kiin’ minä tyttöä tartuin vyötäisist’, Oo-hiio-ohei! Niinkun Lontoossa, Kingstowniss’, Liverpooliss’, Hartlepooliss’ tein. Minä tyttöä tartuin vyötäisist’, Oo-hiio-ohei! Niinkun Lontoossa, Kingstowniss’, Liverpooliss’, Hartlepooliss’ tein.