Se oli ala-asteel kotimatkal lumikaste. Himaskaan ei kehumista. Tappeluit vaa ongelmista. Sormet valkosina pöydänjalkaa puristaa, kun faija himas kilareissa tuomioita julistaa. Turha nurista. Taas niellään kyneleet. Ei onnee kuvissa vaikka vuodetki vierineet. Ei kipu päättynyt vaik ovi takan kävi. Vesi kuuluu veneen alle, katon ruskeen pullon läpi.

Mun sydän oli kylmä, pimeä kuu. Pelkkä varjo, ei valoo. Ennen kun tapasin sut, olin tyhä kuin autiotalo. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. En enään karkaa mihinkään.

On lakki saatu päähän ja sisko laskettu multiin, sil oli kaikki hyvin tai ainakin me luultin niin Mei ton enää pikkubroidi ja minä, kun faija lähti pois eikä mutsist kuulu ikinä. Mä koitan keskittyy, mut meneet kummittelee. Miksei mielest pysty mitään kumitteleen? Pois on haihtunu kaikki hyvät muistot. Mun pääs on pelkkää sumuu, sinne hukkuu leikkipuistot. Ei sisäl kipinää, mut koitan jaksaa. En kai ikin nää mun loppumatkaa. Nii mä kelasin, vaik samal toivoin eläväni Sä kai mut pelastit, kun saavuit siivet selässäsi

Mun sydän oli kylmä, pimeä kuu. Pelkkä varjo, ei valoo. Ennen kun tapasin sut, olin tyhä kuin autiotalo. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. En enään karkaa mihinkään.

En kai arvostanu mitä meillä oli. Oli kaikki kaikes. Sen ties ympärillä moni. Mä toivon et on auki ovi, kun mä koputan. Täs mä oon ja sun oveen koputan.

Musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. Musta sydän, musta sydän. Olin varjo ilman valoo Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän. Mun rinnas hakkas musta sydän, musta sydän. Sä tulit ja teit musta hyvän, musta hyvän.