Sä tiedätkö sen, tunne ihmeellinen minut valtasi nuoruudessain. Sen tunteen voi saavuttaa yksinään vain, kairoja kun taivaltaa.

Lapin kevät kun saapuu ja kuohut vapautuu, lähteen peiliin kun huiput kuvastuu, silloin ei kulkijaa kujilla näy - hän saloilla käy.

Joudut kesän ja talvenkin siellä tuntemaan. Suuri saat olla, oot siellä polvillaan. Mene oppimaan yksin, se uskomaan saa yksinäistä kulkijaa.

Paina reppu ei, sen ilo keventää, kuohun alta taas kun taimen jysähtää. Tervasnuotio kalan kohta valmistaa, kahvin nauttia myös yksin saat.

En tiedä kuinka voi, kun taivas salamoi, olla pelko vain sydämessään tai tuiskujen mylviväin keskelläkään kuin turvaa ei ois.

Kun tuntee luonnon ja luonto myöskin mun, on pelko turhaa ja turva suunnaton. Kairoilla kulkien rauhan mä saan nauttien ihmeistä maan.

Kun tarpeeksi paljon on itsensä kanssa näin, käy kulku uudelleen tuntureita päin. Siellä pienuutensa tuntee ja myös arvostaa kairojen lahjoittamaa.

Yksin kulkien on vapaa kahleistaan. Kaiken turhuuden voi siellä unohtaa. Sinne tulla voi ken paras mielestään jo on, kaira huutaa: "Oot olematon."

Sanoitus: Olavi Kaltiokumpu Sävellys: Seppo Leino