Aamu alkaa sarastaa, vielä nukkuu kaupunki. Vain hiljaa kuiskaa tuuli, syksy tekee tuloaan, mietin missä jälleen oon.

Lattialta vaatteet kerään, hiivin rappukäytävään. Ilta meidät yhteen toi, hetken huuma jaettiin ja hämärässä haihdun pois.

Olen liian kauan ollut rikollinen rakkauden. Tahdon kädet pystyyn nostaa, pakomatkan lopettaa, viimein antautua. Mutta mistä löydän sinut, joka aseista mut riisuu? Ei oveen koputa, vaan muurit hajottaa, sydämeni paljastaa.

Olen rakkautta saanut, aina pois sen heittänyt. Viimein olen valmis puutteeni myöntämään, ylpeyteni nielemään.

Penkille puiston istahdan, hento kaste peittää maan. Vielä etsin vastausta, kuka haavat parantaa, tunteet eloon puhaltaa.

Olen liian kauan ollut rikollinen rakkauden. Tahdon kädet pystyyn nostaa, pakomatkan lopettaa, viimein antautua. Mutta mistä löydän sinut, joka aseista mut riisuu? Ei oveen koputa, vaan muurit hajottaa, sydämeni paljastaa.

Rikollinen rakkauden Rikollinen rakkauden

Olen liian kauan ollut rikollinen rakkauden. Tahdon kädet pystyyn nostaa, pakomatkan lopettaa, viimein antautua.

Jo liian kauan, rikollinen rakkauden. Tahdon kädet pystyyn nostaa, pakomatkan lopettaa, viimein antautua. Mutta mistä löydän sinut, joka aseista mut riisuu? Ei oveen koputa, vaan muurit hajottaa, sydämeni paljastaa.

Rikollinen rakkauden Rikollinen rakkauden