Gabriel

Pelle Miljoona

Tää on surullinen tarina mun ystävästä nimeltään Gabriel timantit loistivat silmistään mut silti sai osan eläimen jo lastenvaunujaan alettiin potkia ja työntää saastaisimpaan viemäriin mut joka potkun jälkeen täytyi potkijan myöntää että jalka osui liekkeihin ja hänet yritettiin keihästää salamoilla sekä jääpuikoilla mut oli tarttunut hampailla elämään siksi kesti aina tulen ja jään

Veljensä asui vankilassa ja siskonsa laivoissa isä eli sadistina herruudessa ja äiti herran pelossa nahkatakkiinsa hän kirjoitti Gabriel G:llä että kaikki tietäisivät millä toisella nimellä ylpeyden nimeäisivät ja nahkatakkiaan hän ei riisunut milloinkaan ei kesällä eikä talvella ei edes viimeisenä iltanaan

Hän puhui Stadin slangia vaik ei ollut siellä käynytkään kehui poltaneensa hasista vaik ei ollut sitä nähnytkään ja kätensä heiluivat ilmassa kun hän kertoi meille suunnitelmistaan ajatukset lensivät avaruudessa ja saivat hänet suunniltaan elämänjanonsa ei ollut koskaan sammuva sitä hän joi siinä hän ui ja siitä aina humaltui

Gabriel ei viihtynyt koulussa ja olisi sen lopettanut mut faija sano jos joulutodistuksessa on nelosia niin mä tapan sut no todistuksessa oli kolme nelosta ja joulujuhla päättynyt mutta hän ei vapissut pelosta oli elämästään päättänyt ja saman päivän iltana hän roikkui narun jatkeena oman talonsa vintissä tähdet loistivat silmistä

Moni sanoi Gabriel teki itsemurhan totuus kuitenkin on että hän vain lopetti matkan turhan koska täällä oli koditon ja tiedän että Gabriel tahtoi elää eikä tehdä pahaa kenellekään mutta hänen ei annettu elää koska hän koki enemmän elämän hän koki niinkuin Jack Kerouac tai James Dean se on ratsastamista villihevosella sekä myrskytuulellaa


Lyrics are submitted by user: anonymous.
Did you notice an error in the lyrics? Submit a fix.