Tuuli leikkii hiuksissa ja meri pauhaa yössä, mies terassilla sulkee syliinsä tytön tuon ja itkee Vaan pian hän kuivaa kyyneleensä ja laulaa kauniin laulun, kirkas on äänensä vielä, se yli lahden kantaa

Niin paljon mennä sai, on tuska vain mun sielussain, rakkauttas paljon sain, sen liian myöhään ymmärsin mä vain

Aalloissa meren valot välkkyy, viipyy muistoissaan hän hetken, vaan on valot lyhtyjä yölaivan, joka häipyy hiljaa kaukaiseen Rantaan kiirii kaiut musiikin, tuskaa soi ääni pianon On kuutamossa hän taas yksinään ja kuolon varjo vierellänsä Hiukset olkapäillään harmaat, kuin vesi joka virtaa hiljaa mereen, joki murtuneena lahdessa tietää kohta jo kuolevansa

Niin paljon mennä sai, on tuska vain mun sielussain rakkauttas paljon sain, sen liian myöhään ymmärsin mä vain

Runous on tyhjä selitys, valhetta keikareiden, filosofia sanahelinää, juonia luulotarten Tyttöä silmiin mies katselee ja uneen jäädä tahtoo, tahtoo unohtaa hän sanat, niistä ei lohtua löydy Unohtaa tahtoo myös nuoruuden, elon suruineen ja iloineen, ne lyhdyt loistavat vain hetken, sitten häipyy kaukaisuuteen Näin onko elettävä elämä, sinun on vain hetki ei muuta hetki joka laulun ajan kestää, jonka jälkeen kaikki päättyy

Niin paljon mennä sai, on tuska vain mun sielussain rakkauttas paljon sain, sen liian myöhään ymmärsin mä vain Rakkauttas paljon sain, se tiedän nyt mä rakkaimpain Vaan liian myöhään kai, sen liian myöhään ymmärsin mä vain