Keskenerästä kasvattaa, aina jos harrastaa rakentavaa. Rakennusaineet on sanoja vaan, ja artisti on se, jollon sanottavaa. Mun suu ei oo kasvanu umpeen, mä puen huntuun mun joka tunteen. En osaa runoilta suutani sulkee, mut nyt tuntuu et sain vaan laivaks lumpeen. En oo viel missään mun laulujen kaa, korkeintaan kerran tai pari taputetaan, ja aplodit vaimenee aina aikanaan, mut valinnat seuraa kai aina ainiaan. Enkä väitä, et mua olis kohdeltu paskasti verrattuna moneen muuhun. Moni kiirellä kurkottaa kuuhun, ja antaa tavoitteiden laittaa sanoja suuhun, mut silti jo tää voi yllättää, tää kyyti voi kyyniseks kyllästää. Paineen alla helposti pyllähtää, kynnystä ylemmäs moni ei ylläkään. Mua kylmää, Mikko Maltsusta ei kestäny tylsää, ja teki pari rallii, viisas ois jättäny siihen, mut miten vitussa sä pakitat formulan takas talliin?

Tääl on sääntöjä, normeja, hormoonihormeja, korvista savuu, ku kyselet niin korneja. Ei voi oikeen olettaa, oikeestaa ollenkaan, oikeestaan mitää, ku kuuntelee vaan biitin poljentaa. Tää on vaan tapa laulaa, rytmi ennen säveltä, jos suut liikkuu ku kävellään, onks pakko gangsta-kätellä? Mä pusken vaik ku hyppynaru kadul napsuu, skrivaan paperin taskuun, tää on puheen laulun lapsuus vasta. Ja sen tulevaisuus paska, jos ainoo tapa on aliarvostaa asiakasta. Ainoo tapa olla aito, on epäaito, aidosti minä ois räppikytille laitonta. Aitopäille, maitopoika ilman tanssimuuvei tuli tänne heikoille jäille. Ja jossain menee raja milloin aitous menee puihin, mut mä oon niin Zen, et sanon vaa et "ota fengsuihin". En oo, en näytä tai kuulosta paremmalta ku kukaan muukaan, mut tuu vetään toi matto mun alta, ei omatunnon tuskii, jos se tuntuu mukavalta, ei mul oo taaskaa välii, mä oon vaan poika Vantaan rajalta. Mullon aina asiaa, aina ei voi kiinnostaa, aika paljon rajottaa se, jos venaa ees kiitosta, mut mä oon sanottaja, sanoi tulee aina vaan, vaik ainoostaan yks levy ois vaa jossain Juhal piilossa. Kaikki napit tälle, mun munat yhteen koriin, kaiverran tän tittelin jo valmiiks marmoriin. Kunnia himottaa, vähän se kihelmöi, mun motivointikeskusta kehittyminen hipelöi, ja samal sovitan silmukkaa Pyhimyksen kaulaan, ku se räp laulaa, se vie Mikon pahan pelin paulaan, jos mä en pääse eroon tän genren leimasta, mä vaihdan genree, teen jotain tervettä ja reipasta. Oon susiillois, ja tääl on outo olla, toisel puolel katse on doupis ja toisel hillois. Kasvot kohmettuu, jostain se johtuu, Pyhimyksen takana on Mikko jonka posket kostuu, pyh.