Oli tyttö kuin kansanlaulu, yhtä kaunis kuin isänmaa. Yhtä ylväs kuin Suomen lippu, sitä täytyi mun rakastaa.

Oli Pohjan neito hän mulle, kaste niittyjen kesäisten. Oli järven leikkivä laine, oli maisema talvinen.

Kysyin: ”Tuletko omaksi mulle?” Kysyin: ”Annatko sydämen? Minä noutaisin taivaalta sulle vaikka kuun, vaikka tähdet sen.”

Kysyin: ”Tuletko omaksi mulle?” Kysyin: ”Annatko sydämen? Minä noutaisin taivaalta sulle vaikka kuun, vaikka tähdet sen.”

Oli tyttö kuin kansanlaulu. Yhtä sorja hän varreltaan, niin kuin järven rannalla koivu kevään vihreys oksillaan.

Hänen äänensä kirkkaan kuulin, niin kuin metsässä tuuli soi. Hänen kasvonsa loisti mulle, niin kuin päivä vain loistaa voi.

Kysyin: ”Tuletko omaksi mulle?” Kysyin: ”Annatko sydämen? Minä noutaisin taivaalta sulle vaikka kuun, vaikka tähdet sen.”

Kysyin: ”Tuletko omaksi mulle?” Kysyin: ”Annatko sydämen? Minä noutaisin taivaalta sulle vaikka kuun, vaikka tähdet sen.”