Kun päivä laskee, hämärä jo kohta maille saa ja Mustanmeren rantaan kuu hohtaa hopeaa. Niin jälkeen päivän sinen on iltas’ ihmeellinen. Odessa jälleen lumoihisi jään.

Oi, Odessa, sä helmi Mustanmeren. Oi, Odessa, sun rantaas’ käyskentelen. Oi, Odessa, sä hurmasit mun niin. Niin, Odessa, jään unelmiin. aika-kerrostuu Yön varjot tummuu, hiljaisuus käy yli Odessan. Ain’ majakka se näyttää tietä laivan saapuvan. Sen kylkiin valos’ hohtaa, kun laiturin se kohtaa. Nään tumman miehen rantaan astuvan.

Oi, Odessa, sä kukka meren lahden. Oi, Odessa, sun yöhös’ käymme kahden. Oi, Odessa, hän miks’ ei kauempaa oi, Odessa, nyt jäädä saa.

Vain kolmen päivän päästä laiva lähtee uudelleen. Vie miehen muihin kaupunkeihin taakse tumman veen. Hän luulee, ettei palaa. Ei tiedä, että salaa on Odessan hän taikaan joutunut.

Oi, Odessa, ei jätä miehen mieltä. Niin, Odessaan hän kerran palaa sieltä. On Odessa kuin velho, tiedä tää: Ken Odessaan käy, sinne jää.