Toivoisin sinunkin muistelevan, päiviä kesämme kaunehimman. Aurinko hymyili suloisemmin, rinnallas armahin kun astelin.

Kauan tuo kesämme kestänyt ei, halla sen kukkaset vei. Kesästä jäljelle jäi muisto vain, polttava kaipuu nyt on rinnassain.

Ken muistoja mielessään kantaa, paljon hän voi omistaa. Ei niitä voi toiselle antaa, ne syömmeen kätkeä saa. Kun saapuu syys, niin lehdet puiston. Se hehkumaan, saa loistoaan. Kuin ikävyys, mi kauniin muiston. Voi synnyttää, vaik' suru jää.

Hetken lehdet nuo, vielä hehkuu. On loisto tuo, jo viimeinen. Ovat muistojemme lehdet kuolleet, ne mennessään vie tuulonen. Ovat muistojemme lehdet kuolleet, ne mennessään vie tuulonen.