On lahden suu ja koivupuu ja järven rantamaa ja koivupuussa lauloi kottarainen Niin yksinään ja mietteissään mies sinne taivaltaa Hän torpanpoika lie ja nuorukainen Ja markan markkaakaan ei ollut taskussaan Siel oli yksi rautanaula vainen

Hän unelmoi kun tuuli soi ja laine rantaan lyö Ois tässä oiva torpan paikka mulla Nyt raivaamaan käyn pihamaan ja heti alkaa työn Hän takin riisuu kädentempaisulla Ja koivuun valkoiseen lyö naulan takilleen Ja puuhaa kunnes ehtii ilta tulla

Mä palajan ja rakennan ja pihapuuksi jää tuo koivu joka merkkiäni kantaa mies mietti näin mut eteenpäin kun eli elämää ei tainnut aika koskaan myöden antaa ei tullut tuvastaan kuin pilvilinna vaan ei noussut torppaa sille kohden rantaa

Se lahden suu ja koivupuu on yhä paikoillaan vain kaislat kasvaa pidemmälti kaulaa käy koivun luo mies sama tuo nyt vanhenneena vaan hän koskettaa jo ruostunutta naulaa Sen pojan pihapuu vain kasvaa kaunistuu mies uneksii ja kottarainen laulaa