Vieläkö muistatte Limperin Hilman, koulumme oppilaan niin herttaisen. Mukanaan aina toi kauneimman ilman, mietimme ken tekee valloituksen. Anttilan Augustin kaihoisat lauluns herkässä sielussa tenhosi kai. Lipevä kieli ja korkea kaulus parhaimmat pisteet ne kilvassa sai.

Hilma se hääräili pellolla illat, päivällä tehtaalla työskenteli. Pyhäisin kehräsi naapurin villat, lauantait marjoja myyskenteli, että hän mökkinsä lunastaa voisi. Augusti työstä ei piitannutkaan. Mieluumin Augusti laulais ja joisi, eläisi helpossa maailmassaan.

Vierivät vuodet ja perhekin kasvaa, veloista mökkinsä puhtaaks jo saa. Aamulla varhain hän pyöränsä rasvaa, ikuista työtä ja vain raadantaa. Surra saa sodassa mennyttä poikaa, tytöt taas maailma mukaansa vei. Arvoisat kuulijat se huomiokaa, maassamme tarina mahdoton ei.

Vieläkö muistatte Limperin Hilman, vihdoinkin rauhassa leveätä voi. Hauta on ruohoinen, ristiä ilman, Augusti mökinkin viikossa joi. Valtion miehet ne patsaita saaden kansamme mielestä häivy ei pois. Kun saisi Hilmakin sankaripaaden, väitätkö ettei hän sankari ois.