Jo poikana sen minä huomasin, pienet kolhut ei kulkijaa kaada. Ja se tyttö se kulkee jo jossakin, jos on kumppani määrä mun saada. Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, jos on kumppani määrä mun saada. Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, aina itsehän myöskin se nuollaan. Ja se puu sekin kasvaa jo jossakin, josta kerran mun arkkuni vuollaan. Ja se puu sekin kasvaa jo jossakin, josta kerran mun arkkuni vuollaan.

Ei pehmeäksi pöyhitä pelimannin pielusta, eikä patja ole untuvaa. Kaipaan jostain syvältä sielusta, kolkkaa kodilta tuntuvaa. Sillä kansan kourassa hajallaan, aina on nämä laulajan lantit. Jää pelimannin perinnöksi ajallaan, velat, vekselit, vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa, kun ei kaikkia niistä ees muista. Ja paljon soi sielussa sanottavaa, mutta kuivana kieli ei luista. Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa, mutta kuivana kieli ei luista. Kai siksi on tartuttu tuoppeihin, joihin kulkijan tarttua suodaan. Ja se ohra jo lainehtii jossakin, jota ensi jussina juodaan. Ja se ohra jo lainehtii jossakin, jota ensi jussina juodaan.

Ei pehmeäksi pöyhitä pelimannin pielusta, eikä patja ole untuvaa. Kaipaan jostain syvältä sielusta, kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeää, auta ei päätänsä aukoa. Itse voi valita nauraa vai itkeä, kunhan soitto ei taukoa.

Sillä kansan kourassa hajallaan, aina on nämä laulajan lantit. Jää pelimannin perinnöksi ajallaan, velat, vekselit, vipit ja pantit.

On haaveensa suurin jos elämään, edes yksi jäis lauluistansa. Ja hänen täältä jo mentyään, sitä vielä laulaisi kansa. -Sitä vielä laulaisi kansa.