Oi Herra, luoksein jää, jo ilta on, ja kadonnut on valo auringon. Ken muu mua murheissani lohduttais, kelt' turvan hädässänsä sielu sais.

Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan. Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä luoksein jää.

Sä pahan väijytykset turhiks teet, sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet. Miss' on nyt, kuolema, sun voittosi, kun Herra Jeesus, olet kilpeni.

Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon, kun tieni painuu kuolon laaksohon. Sen valon tieltä varjot häviää. Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.