Nurkkaan puiston sateisen alle tutun vaahteran tuo pariskunta istuutuu ääreen meren harmajan ja päivä kulkee kulkuaan kiireissään kuin aika ois vain sirpaleita asfaltilla jotka viedään kohta pois ne viedään kohta pois

Nuo rantapuiston itsepäiset niille riittää syyskuun taivas ja sanaton varmuus ikuisesta rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo

Toisen silmissä käy häive varjo suuren ikävän lyhyt uupumuksen hetki eessä vääjäämättömän mut usko elämään ei horju ja rakkauteen se kasvaa vaan kun aika rientää aina uuteen syntymään ja kuolemaan syhtymään ja kuolemaan

Nuo rantapuiston itsepäiset niille riittää syyskuun taivas ja sanaton varmuus ikuisesta rakkaudesta se riittää rantapuiston itsepäiset niille riittää syyskuun taivas ja sanaton varmuus ikuisesta rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo

Usko suureen rakkauteen sieluun kuolemattomaan elämään ikuiseen, usko vaan, usko vaan usko vaan

Nuo rantapuiston itsepäiset niille riittää syyskuun taivas ja sanaton varmuus ikuisesta rakkaudesta se riittää nuo rantapuiston itsepäiset niille riittää syyskuun taivas ja sanaton varmuus ikuisesta rakkaudesta josta laulaa tuulet nuo