Pitkän ajan pääst, sit ku se on menoo. Ku itkusen mut laitatte ikuiseen takakenoon. Legenda jää kaikest mitä ehin tekemään tääl, levyil ja historias Ela elää. Aika levähtää on sitte ku aika jättää, kelaaks mitä tuli tehtyy vai mitä jäi tekemättä? Pienkonees etupenkkii, tulkoon jos on tullakseen. Aina ollu pelin henki ja tunnette tuloksen. Jos sais valkkaa asioit joista mut muistaa, se ois suora selkä ja etten koittanu luistaa vastuista koskaan ja pidin huolta myös muista. Aina omien puolta, se jos joka on ikuista. En ruinaa krediittei, ne tajuu keiden kuuluu. Ja ku puutu muutki hogaa sen ku aika kuluu. Ja vaik ne ei kaipais mua niinku tahtois, parempi palaa puhki ku hiipua pois.

Toivon et kun täytyy tää tie taakse jättää, kuljin sen loppuun anteeks pyytelemättä. Jalat ajanhiekkaan painan, ja toivon että niistä jälki jää. Tää polku jatkuu vielä, ei oo puolitiessäkään.

Joskus mä mietin mitä jää ku mä lähden täältä. Siirryn Hall of Fameen väijjyy oman tähden päältä. Haluun et ne muistaa mut nasta laudassa eläneenä, vasta haudassa levänneenä. Nuorena juhlii ja säätää, nussii ja vääntää mimmei joiden ei tarvii vetää pussia päähän. Mut kun aika ottaa vastuut pystyt luottaa Jareen. Tiihosen pojat ei osannu juosta haneen. Eikä feidannu koskaan, toivon et oisin saanu tän ihmispaskan leiman mun otsast. Ja etten muista et olin kova painamaan duunia, tekstit jää elämään oman aikansa kuvina. Nää biisit on jotain suurempaa, mun perintöö, ei tekemist mun omaisuuden kaa. Ja sit kun mun aika, haluun poistuu harmaan ja arvokkaan niinku mun faija.

Toivon et kun täytyy tää tie taakse jättää, kuljin sen loppuun anteeks pyytelemättä. Jalat ajanhiekkaan painan, ja toivon että niistä jälki jää. Tää polku jatkuu vielä, ei oo puolitiessäkään.

Parhaas iäs täysis ruumiin ja sielun voimis, mistä mut muistetaan mä tuumin nyt viel ku voisin vaikuttaa jalan jälkeen jonka painan ajan hiekkaan. Et ylpeen aikanansa painaa päänsä vanha mies saa. Haluun lähtee tietäen et mä jätin jotain, mulle tunnusomast jotain ihan Brädin omaa. Siks mun elämäntyö tallentuu nyt ja tässä, ja jälkipolvet kuulee mut ku oisin yhä läsnä. Mä olin nostamassa pinnalle suomiräppii, ja inspiroimas hyvin rimmaavii nuorii jätkii. Ne puskee menemään meijän tamppaamaa latua ja se jo riittää siihen ettei vanhana kaduta. Et elin räppii aina, kunnon räppifaija. Oispa mun kilsat loppuun asti yhtä nättei painaa. Ja toisin muillekin onnee mun vanavedes, niin läheisille kuin mun diggareille lavan edes. Ku lähen toivon et oon vaikuttanu elämiin, tehny täst jollekin parempaa, siks mä vedän niin et koskettamia sydämii ois monii tääl. Ja ne kaikki sykkis elämää siks et mä olin tääl. Tulin, tein, koin, elin ja rakastin. Koko rahalla vaatimat senttiikään takasin. Ne sanos et homiella oli soulii ku De La:l, ja junnut ois et siin meni OJ ku delaa.

Toivon et kun täytyy tää tie taakse jättää, kuljin sen loppuun anteeks pyytelemättä. Jalat ajanhiekkaan painan, ja toivon että niistä jälki jää. Tää polku jatkuu vielä, ei oo puolitiessäkään.