Päivät, jolloin elämä on uhkaus, ei lupaus, mustat siivet yli taivaankannen ulottuu.

Päivät, jolloin elämä on kirous, ei lahja, sade kaatuu huulilleni raudankarvaana.

Kokoontukaa, lakeuden jumalat, Karjalan jumalat, Pohjolan pirut, Etelän lehtojen väkevät henget, Nälkämaan haamut ja haltijat!

Päivät, jolloin on maisema on naamio, ei paikka, pilvimarto mataa yli kuolleen kukkulan.

Päivät, jolloin kasvoilta ei löydy enää sanaakaan, ihon muuri murtuu piiritykseen kylmyyden.