On tähti kuin kevään aurinko ja planeetta itse Kevät sen puistot ja lähteet, sen vuoret ja laaksot ja varjoisat polut ja aavikot

On paratiisin palatsit ja merien alla moottorit ne pitävät liikkeellä, elämän leikissä satumaan maat ja kansat

Ei tänne tuu monikaan matkamies, ei löydä tai tohdi saapua on matka niin pitkä, on vaaraisa tie ja turva sen varrella vähäistä

Vaan yksi tulee ja pakenee läpi tuhanten tulien tunnelin läpi kuilujen ajan ja voimien pyörteen ja havahtuu lopulta laivassaan tuo aluksen patsaana liekkien alas kaukana erämaan piilossa ja etsijäin tieltä hän pakenee kauas ja aloittaa pisimmän matkansa hän kuulee on vuorilla iätön nainen, kai mielipuoli tai tietäjä hän pappi on tähtien Kronoksen ja Mitran avainten kantaja

Löytääkö matkaaja määränsä, yksikään kerro ei tarina vaan vuoret tietää ja polut kuiskii he vuosia kulkivat yhdessä

Suunnitellen ja oppien, toisistaan voimaa imien he sekoittaa toden, synnyttää tarun he päättää nyt sodat saa loppua

On ruhtinaat suistuva istuimiltaan korkeilta ja kylmiltä on kuninkaat sortuva, maailma muuttuva portit on avoinna kaikille