Kun olit'sanonut, mitä sanoit, kuulin tuhannen oven varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan. Kun olit'sanonut, mitä sanoit, näin risteytyvän teiden mutkiin lakastuvan tuhannen tienviitan.

Ja räpäytit vain silmiäsi, katsoit hetken muualle kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.

Kerto: Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut, riittäköön rakkaus vain aamuun. Sulkekoon kuolema pettäjäin suut, en usko rakkauden haamuun, kalpeaan.

Kun olit'sanonut mitä sanoit, minun sisälläni kuoli joku lapsi, joka uskoi loputtomaan maailmaan. Kun olit'sanonut mitä sanoit olin vapaa tänne kulkemaan, missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään.

Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi ja otsallesi kuutamosta sirpale, siitä päivästä jäi merentumma laine silmäkulmiisi ja tuulenpesä asunnoksi kylmyyden.

Kerto