kello puoli kolme paikallista aikaa, katoksessa pyyhin sadepisaroita kasvojasi vasten. Kaksi toisistaan humaltunutta ihmistä, sinä nojaat minuun, sanot; aurinko ei enään laske. Näissä kortteleissa kaikuu sinun naurusi, kun katulampun varjossa pelataan ristinollaa suojatiellä. Kolmannen kerroksen ikkunassa joku jumalaansa kiroaa kuuroille korville, kun me ei lähdettäisi vielä. Sinä tanssit raitiovaunun kiskoilla ja laulat melankoliasta kauniisti, kun ikivihreydessä sois. Kummankin pitäisi olla juuri nyt jossain aivan muualla, mutta tuntee ettei missään muuallakaan olla vois. Sanot; juostaan huomiseen ja unohdutaan sille tielle, aamuteelle pariisiin, taidekahviloiden ääniin. Tämä kaupunki on liian pieni meille kahdelle, siks hissiin nyt mukaan viedä täältä maailman ääriin.

(2x) Jos sä kuulet niin kerro mulle mihin katosivat päivät nuo, joina ajan pysähtyessä, ja maailman hulluutta me kadottiin. Nyt minä olen kahlannut rapakoita, kolunnut kapakoita löytääkseni tieni sun luo. Sinne missä toisiimme eksyttiin nuorina ja naiveina, vallankumouksia vannottiin.