Sä näät sen heti: voisit rakastua tähän kaupunkiin, kun kellot soittaa Gaudeamus, spora kulkee Mannheimiin. On kadut kapeita, ja linnan raunioilla lauletaan, kun ruusupensaat tuoksuu, Neckar-joki virtaa kaiken läpi, virtaa kaiken läpi, virtaa kaiken läpi, virtaa hiljaa vaan, ja vähän aikaa vaan.

On vähän aikaa sulla vaan, ois koettava nopeaan se kaikki, minkä vuoksi tällaisia aina muistellaan. Niin väkivaltainen on kevään riemu, jota tunnet nyt, et pala nousee kurkkuun, paikoillesi siihen jähmetyt. Sä tunnet kuinka tuuli käy, mut silti lämmin aina vaan, ja toiset kiskoo sua mukaan, kohta jälleen nauretaan.

Heidelberg, Heidelberg, Heidelberg. Kesä kauneimmillaan, Heidelberg.

Ja yö on lämmin, niin kuin keskikesää, vaik on toukokuu. On torikivet hyvät maata, kun hän sinuun painautuu. On viini loppu, väsyttää, mut silti joka sekunnin sä tahdot elää, ja hän kysyy: "Rakastellaanko me tässä nyt vai tehdäänkö se vasta myöhemmin?"

Sä tahdot unohtaa sen, että elämä on sekaisin, ja ettet tiedä, meneekö se kaikki hukkaan sittenkin, ja kuinka pelkäät, että sinäkin, kun kohta vanhenet vain istut baarissa ja sitä kaipaat, mitä saanut et, ja itket kaltaisilles, jotka osaa ulkoa jo sen, kuinka sä Heidelbergin joenrantaan jätit sydämen.

Heidelberg, Heidelberg, Heidelberg. Joskus kauan sitten, Heidelberg.

Heidelberg, Heidelberg, Heidelberg, Heidelberg, Heidelberg. Kesä kauneimmillaan, Heidelberg.