En sano "moi", lyön luurin kii, meen ulos, missä. Jo tuulee niin kuin tuulla yksin Helsingissä voi ja vasta Liisanpuistossa on äkkiä kuin taivas putoais.

Mä kuljen etelään, päin yötä, kohti merta, just tossa vuodatettiin kerran poliisien verta, on Tehtaankatu yhtä tyhjä nyt se meidän eka vuosi olla tais.

Silloin juuri me Bar Ysin eessä kai nähtiin ja uudestaan taas, uneksin susta niin, oli outoa syksyllä silloin, pelkkää usvaa ja tyhjyyttä illoin, nyt. On jo mustaa taas kuiluissa Kallion, pelko ui yli steissin, sen aukion, vaan mä itkeä voisin, niin kaunis on Helsinki nyt.

Meen Skattan sillan yli, tuuli painaa päätä. On vettä poskella, tai ehkä se on jäätä ja noi laivat uneksii kai, kuin haluaisi ne satamastaan pois.

Suurkirkon eessä monet umpikujaanjuoksijat taas muistan, miksi joiltain risteykset loppuvat? Ja mustakin joo, on helpompi liinat vetää kii, kuin itkee ois.

Ulkopöydässä Kämpin tai siellä päin, joskus näin sut ja myös mitä ilman mä jäin, muistin missä mä elin ja kuljin. Mitä portteja nauraen mä suljinkaan!

Espa kaikkensa saaneena huokailee, aallot Kaivarin torneja peilailee noin, mä itkeä voisin, niin kaunis on Helsinki nyt.

On jo mustaa taas kuiluissa Kallion, pelko ui yli steissin, sen aukion, vaan mä itkeä voisin, niin kaunis on Helsinki nyt.

Näin sä voitat, mä karkaan, mä peräydyn, unelmista ja toiveista kieltäydyn, tänä yönäkö näin piti käydä, just näin ja just nyt?

Sitten lämmössä baarin ja tungoksen kainalossani on joku kuiskaillen, ja mä itkeä voisin, niin kaunis on elämä nyt.

On jo mustaa taas kuiluissa Kallion, pelko ui yli steissin, sen aukion, vaan mä itkeä voisin, niin kaunis on Helsinki nyt.

Espa kaikkensa saaneena huokailee, aallot Kaivarin torneja peilailee noin, mä itkeä voisin, niin kaunis on Helsinki nyt.

just nyt... just nyt...