Kun lintu saa siipensä silloin sen tie jo kauaksi maailmaan vie. Niin lähti myös Marjatta miettinyt ei. Kun kaupunkiin kaipaus vei. Ei kuunnellut neuvoa vanhempain, pois torpasta tahtoi vain. On kaupunki suuri ja ihmellinen, mut suuret on myös vaarat sen.

Kun lintu on löytänyt lämpöisen maan se riemuitsee laulaessaan. Niin Marjatta lauloi ja tansseista pois ei iltaisin jäänyt hän ois. Pois unhoittui muistokin vanhempain, nyt kaupunki kiehtoi vain. Kai pettymys saapui ja toinenkin mut se mieltä ei lannistanut.

Kun lintu on helteessä auringon vaan taas muistaa se pohjoisen maan. Niin Marjatta poltteessa kupungin sen ei ollutkaan onnellinen. Hän vieläkään kirjeisiin vanhempain ei vastannut nauroi vain. Mut naurussa kaikuikin sointu jo uus, sen luonut lie toivottomuus.

Kun linnulla kaipuu taas rinnassa soi niin siivilleen nousta se voi. Niin Marjatan mieleen myös kaipaus sai mut liiaksi myöhään ei kai. Nyt luona hän jälleen on vanhempain ja äitiin hän luottaa vain. Kai kerran myös onnensa löytävä on, tuo lintunen malttamaton.