Lauloi laineillas kerran Lapin mies, joiku taivahan rantoja piirsi. Voiman oikeus sanat sanoa ties peskikansan tieltänsä siirsi. Verkon veteen kuin veit kodan, kodin kun teit, tuli kaskisauhujen vuoro.

Saaret, niemet ja karsikkopuut tarun menneestä kertoa voisi. Sopujuhlaa kun lauloi lastes suut, tora mennyttä, uskoa soisi. Tytön venhoon kun veit, ikiliiton kun teit, sama rakkaus Savon ja Kyrön.

Ajat ankeat kokea sä sait, sinä taistelit siinä kuin muutkin, leivän loppuissa uskoa sä hait, avun vaikeina aikoina saitkin. Verkon veteen kun veit, pettuleipää kun teit, olit opissa Mestarin suuren.

Opit kirjalle, tiellä kulttuurin sai uskosi sisusta voimaa. Koti, kirkko, yksi isänmaa, niitä koskaan ei tuntosi soimaa. Verkon veteen kun veit, virren siitäkin teit. Kotitemppeliin vei ties sunnuntaina.

Mitä huolia huomen tuoneekaan, juures vahvat maan mullassa kulkee. Samat surut ja ilot aikoinaan sukupolvien ketjun sulkee. Verkon veteen kun veit, laulun nuorille teit. Heidän tiensä käy päivään uuteen.

Lappajärvi on helmi Pohjanmaan, joka aina omansa perii. Se lapsena laulamaan saa, se muistojen kirjaa kerii. Verkon veteen kun veit, siitä laulusi teit, onhan lapsesi kotiin taas tullut.