Päälle vuoren polkuani kuljen, taivaaseen mä suruani kuiskailen. Sinut muistan, silmäni kun suljen; lämmin hymys, mä sitä kaipailen…

Meille silloin annettiin niin paljon: rakkautta - sitä varsinkin. Tuo päivä, jolloin luotani sä lähdit, mua piinaa aina öisin vieläkin…

Enkelit sut luotani vei. En koskaan totu yksin elämään. Enkelit sut luotani pois vei… Nyt kuljen eteenpäin – mut muistot jää.

Silmät avaan, polkuani matkaan. Nimeäsi tavaan aina uudestaan. Sydän susta koskaan ei saa rauhaa: se kaipaa, ikuisesti rakastaa.

Mulle lahjoitettiin silloin paljon: läheisyyttä, lämpöä, sun suukkosuu. Nuo päivät, niitä koskaan en voi jättää, ne mukanani kulkee, kultaantuu…

Enkelit sut luotani vei. En koskaan totu yksin elämään. Enkelit sut luotani vei… Mut virta viimeinen meidät yhdistää.

Enkelit sut luotani vei. Enkelit sut luotani vei.