Mun täytyy kaikki polut yksin loppuun kulkea, on osa meidän yksin syntyä ja yksin kuollakin. Siinä välissä on elämä ja niityt kesäiset, viilenevät syksyillat viimeiset.

Öisin kun mä pelkään yksin kuolemaa, kaikkee sitä mustaa jota mä en pysty kohtaamaan. Mun täytyy silloin ihan hiljaa vaan kai hengittää, oottaa Enkeliä Aamun, Henkiinherättäjää… Henkiinherättäjää!

Ota mut syliin, elämä! Ota mut syliin! On täällä vielä tehtävää, Mä kaipaan Henkiin herättäjää!

Oon usein ihan pihalla, en tajuu mistään mitään, kun ne puhuvat niin kauniisti ja sitten toisin tehdään. Sellaista on elämä, sen pilvet punaiset, rakkaitteni kosketukset viimeiset.

Öisin kun mä pelkään yksin kuolemaa, kaikkee sitä mustaa jota mä en pysty kohtaamaan. Mun täytyy silloin ihan hiljaa vaan kai hengittää, oottaa Enkeliä Aamun, Henkiinherättäjää…

Ota mut syliin, elämä! Ota mut syliin! ... Mä kaipaan Henkiin herättäjää!

Ota mut syliin, elämä! Ota mut syliin! On täällä vielä tehtävää, Mä kaipaan Henkiin herättäjää!