Kaipaus kun iskee ja rähjäinen taivas lunta taas heittää haaveiden ylle.

Bowie laulaa ja elämä kiitää kuin perhosen leikki.

Kello on kolme, mun sydämeen sattuu, maailma täällä menee huonompaan suuntaan.

Aurinkoaamut, rauhaisat laulut, muistatko vielä?

Sun puutarhahanskas pihalla lojuu, mä en oo raaskinu heittää pois, ootan kevättä kanssa vanhan omenapuun.

Sun kitarankieles hyllyllä ruostuu, mä en oo raaskinu heittää pois, ootan kevättä kanssa vanhan omenapuun, omenapuun.

Pimeyden turvin mä uskallan itkee, kaivata kaikkee mennyttä hyvää.

Bowie laulaa, se taivaassa laulaa, sä oletko siellä?

Kello on neljä, pian postia tuodaan, Virtasen rouvakin töihinsä lähtee,

pienellä palkalla, sinnikäs nainen, ihmeesti jaksaa.

Sun puutarhahanskas pihalla lojuu, mä en oo raaskinu heittää pois, ootan kevättä kanssa vanhan omenapuun.

Sun kitarankieles hyllyllä ruostuu, mä en oo raaskinu heittää pois, ootan kevättä kanssa vanhan omenapuun, omenapuun.

Mä rakastan sua aina, huudan tähtiin ja avaruuteen! Ei elämä parane siitä että vaihtaa kaiken uuteen!