Ken haaveista rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan, hän onnestaan maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan. On murhe nyt täyttänyt rinnan, kaiken kadotin parhaan. Murtui elämäin, kun mä yksin jäin, harvoin loputon, täällä onni on, Tietää, sen jo sain.

Miksi aina on niin, ettei onneen voi luottaa, jos unelmiin, luottaa, pettymyksen saa, kun toivo ei, ei voi murhetta vuottaa, eikä voi tuottaa surua ahdistavaa.

On kaukana onnekkaat päivät. Nyt nään taivaan niin harmaan. On jäljellä muistojen häivät, kanssa hetkistä armaan. Ne mitä en tahtonut jäivät. Yhden tiedän mä varmaan. Toiveet murtuneet, haaveet haihtuneet, ne on onnestain, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois