Hän istui viereen arkaillen. Penkkiin bussin viimeisen. Yksinäiset surut varjoinaan. Kuin kauris pelko katseessaan.

Tunsin oudon hellyyden. En tiennyt kuinka näytän sen. Hän ettei särkyis kokonaan. Ennen kuin saan hänet suojaan. Suojaan jonnekkin...

Hän päätepysäkillä vaan. Yhä istui paikallaan. Kun bussikuski huusi: Hei tää ole asuntola ei! Meitä käski häipymään. Ja rattiin iski nyrkkiään. Se sai sut viimein nousemaan. Mä sanoin vien sut suojaan. Suojaan jonnekkin...

Yön tuuli hiipi luihin, sielu väristen. Tai oviis lukittuihin, mä paikkaan avaimen. Ja melkein jäätyneitä, me oltiin silloin Kun sä pyyhit kyyneleitä. Ja katsoit ohimoon sanoit tajuta sä voisit. Et sä oot kuin nuo toiset. Ihan kuin nuo toiset.

Ja sitten olit poissa. Kuin unta kaikki ois. Yö polttaa ohimoissa. Mä tahdon täältä pois. Aamulla kun herään. Niin onko peilissäin. Vain vieraat kasvot enää. Jotka kuiskaa näin: Sä oot kuin nuo toiset. Ihan kuin nuo toiset. Sä olet kuin nuo toiset.