Kun putoilevat syksyn lehdet puista, niin aika meitä riisuu hiljalleen. Ei ystävyyttä silloin kukaan muista ja lumi peittää alleen askeleen.

Vaan mitä tuosta, rakastimme kerran. Me saimme viettää juhlaa elämän. Se kesti kirkkaan häivähdyksen verran, vaan miksi pyytäisimme enemmän?

Jos kaikki mistä kerran unelmoimme ei täyttynytkään niin kuin toivottiin, ei hukkaan mennyt riemu jota koimme, ei kiitos joka nousee korkeuksiin.

Niin pieneen mahtuu kaikki: unelmamme ja aika jolloin iloitsimme niin ja kaikki ystävämme, rakkaimpamme. Se kaikki mahtuu yhteen sekuntiin.