Kun päättyy talvi viimeinen, hän saapuu halki metsien, hän päällä tuntureiden seisoo, ja korret maahan vaipuvat ja oksat tervehdykseen taipuvat. Ja niin kuin tulen loimu hän, käy halki kaiken pimeän. Jo silmut puhkeavat kukkaan, ja kaikki laaksot laulavat, kyyhkyset lentoon nousevat ja kaikki vuoripurot soivat.

Jo väistyy routa, yö kyynelten, ja valo saapuu. Se valtaa sydämen. He saavat riemun, vapauden, se loistaa kasvoilta Kristuksen.

Ja kodittomat, hyljätyt hän juhlasaattoon kutsuu nyt. He nauravat ja unelmoivat, ja lapset päänsä nostavat, kun kielet särjetyt taas soivat. He esiin käyvät piiloistaan lyöntien jäljet kasvoillaan, ja pelko ihmetykseen vaihtuu, kun hänen jalanjäljissään noin kaikki syttyy elämään ja kipu eilisen on poissa.