Miten voin unohtaa, sä saavuit rantaan nauraen. Sen jo saan tunnustaa. Se kaunein oli aika yhteinen. Kun rantaan kuljimme kahden, suojaisan lahden. Kuun valo loi tunnelmaa ja luvattiin tää aika yhteinen vain meille jää kestämään.

Sinulle kuuluin silloin vain. Sinulle kuuluin onnemme teimme kahden. Teimme kahden. Sinulle kuuluin silloin vain, sinulle kuuluin luona meren lahden, meren lahden Vei pois aika sen kaiken. Enää kuunnellaan me ääntä aaltojen silti meistä vielä kaikki muistuttaa. Kun onnemme teimme kahden.

Yhä vaan palamaan vaik mieli tietää nii se vaatii vaan suo niin halaamaan sen kauniin läheisyyden tuntemaan nyt soi vain hiljaiset tuulet toivonne kuulet niin paljon jäi sydämmeen ja vielä tuo kaikki koskettaa saa muistamaan ainiaan.

Sinulle kuuluin silloin vain. Sinulle kuuluin onnemme teimme kahden, teimme kahden. Sinulle kuuluin silloin vain, sinulle kuuluin luona meren lahden, meren lahden vei pois aika sen kaiken enää kuunnellaan me ääntä aaltojen silti meistä vielä kaikki muistuttaa, kun onnemme teimme kahden.