Maailma tää, vaik rohisten jo toisinaan hengittää. On silti uskottava vain elämään, se vaikka joskus tehdä voi kipeää. Mahdollisuus, on tehdä hyvää kun taas on aamu uus. Huokaise syvään kokoo katkerat luus, jos se on viimeinen tilaisuus.

Kuusimetsän kätköistä kun voimaa ammentaa. Rahkasammal miehen kyyneleitä maistaa saa.

Ei oo vielä tullu mieleen luovuttaa, toisinaan vaik lyödään nyrkkii pöytään. Maailma on hullu, mutta hullumpaa ois vain ote irrottaa. Hei joutsenetkin tuonne jäiden sekaan laskeutuu. Vaisto vaatii tekemään, niin eipä auta muu. Niin myös jatkaa suomalainen sissiretkeään ja pystyyn nostaa taas pään.

Sun sydämmeen, jos vajan toivolle sä teet uudelleen. Niin herätä saat valon kosketukseen. Onni hiipiköön taas eteiseen.

Kuusimetsän kätköistä kun voimaa ammentaa. Rahkasammal miehen kyyneleitä maistaa saa.

Ei oo vielä tullu mieleen luovuttaa, toisinaan vaik lyödään nyrkkii pöytään. Maailma on hullu, mutta hullumpaa ois vain ote irrottaa. Hei joutsenetkin tuonne jäiden sekaan laskeutuu. Vaisto vaatii tekemään, niin eipä auta muu. Niin myös jatkaa suomalainen sissiretkeään ja pystyyn nostaa taas pään.

Sillä myöhemmin näät, että lähtevät jäät. Sä selviät kuitenkin. Purraan hammasta vaan ja uskotaan parempaan, niin on selvitty aina ennenkin.

Ei oo vielä tullu mieleen luovuttaa, toisinaan vaik lyödään nyrkkii pöytään. Maailma on hullu, mutta hullumpaa ois vain ote irrottaa. Hei joutsenetkin tuonne jäiden sekaan laskeutuu. Vaisto vaatii tekemään, niin eipä auta muu. Siks ei kauaa suomalainen suru suussa oo, kun menneille sanoo soronoo.

Kun menneille sanoo soronoo.