Sitä selaa Anttilan kuvastoa, H & M:n kataloogia. Sitä ostais koko aukeeman, koko kauniin maailman: vartalon niin solakan, hymyilevän pariskunnan, talon meren rannalta, ikuisesta auringonpaisteesta.

Viimeistään sovituskopissa totuus paljastuu: ei mahdu farkut jalkaan, mekot kutistuu. Ja mun rinnat, mihin ne häviää? Katsoo kaula-aukosta vanha tuttu paskapää. Ja ulkona sataa.

Ostan levyn suklaata, sitä kaikkein parasta ei mikään muu voi lohduttaa yksinäistä kulkijaa. Se pian syöty on, jää vain olo lohduton eikä loppurahoilla saa edes yhtä keskiolutta…

Mutta sisäinen kauneus onko maailmassa mitään suurempaa kuin jalo sydän ja uhrautuvainen mieli ja aulis luonto ja kaunis hymy.

En ois halunnutkaan mahtua siihen kotelomekkoon enkä rakastua rautakaupan Pekkoon. Se vain missin haluaa, mikään muu ei sille riitä vaan kun ei tänne periferiaan moiset kanalinnut liidä, onneksi ei onneksi ei onneksi ei onneksi ei ei ei ei ei ei ei ei

En ois halunnutkaan mahtua siihen kotelomekkoon, se perseestä puristaa ja rinnoista väljä on. Pittää kai lähtee kottiin oman teltan tekkoon. Ei se ainakaan pahemmalta voi näyttää!!!