On metsän siimeksessä, pien villiruusunen. sen salon sydämessä, on olla rauhainen. Ei sinne yllä myrskysää sen korpikuuset piirittää. Kun metsätietä kuljin sen ruusun kohtasin.

Kesäisen päivän helle vain sitä rakastaa. Ei itse tiedä kelle tuo ruusu kukoistaa. Mut piikkioksistansa kai, hän villiruusun nimen sai. Sä olet villiruusu, ruusuista kaunehin.

Keväisen sateen jälkeen, kauneimmin kukoistaa. Oi minkä värin välkkeen, tuo kukka silloin saa. Mä silloin riennän luokse sen ja lehtiänsä suutelen. Sä olet villiruusu, ruusuista kaunehin.

On ruusun kukat kauniit, niit poimi en mä pois. Jos toiset ruusun vievät, se surun mulle tois. Mä unhottaisin kaiken muun, jos omaksein vain saisin sun. Sä olet villiruusu, ruusuista kaunehin.